torstai 12. lokakuuta 2017

Pyöräretki Pariisi - Praha




Metsässä virkistäytyminen ja muita kertomuksia


Vanhan ajan seikkailu. Yksin, pienellä budjetilla ja spontaanisesti. Inspiraationa toimi Antony Beevorin kirja: ”Ardennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys”. Kirjassa liikutaan Ardennien metsässä Saksan ja Luxemburgin rajamaastossa. En ollut aikaisemmin ollut tällä alueella, joten viime talvella kirjaa lukiessa heräsi ajatus, että miksen lähtisi katsomaan paikan päälle, miltä siellä taistelukentällä näytti. Ennen kuin lähdin matkaan, ehdin tilata lisää aihetta käsitteleviä kirjoja ja tutusta niihin hieman, ja loput tutustumiset hoidin sitten matkan aikana. Tämä oli keväinen Keski-Euroopan metsäretki.

Metsässä kannattaa hengittää syvään, sillä siellä ilma sisältää jotain erikoista. Luontosuhteen rakentamisen kannalta olisi hyvä käydä mahdollisimman monipuolisissa paikoissa. Silloin pääsee muodostamaan käsityksen siitä, mistä pitää. Mihin tekee mieli palata. Minä pidän metsästä. Tätä käsitystä on vain elämä vahvistanut.

Tarvittavat varusteet oli nopeasti pakattu pyörälaukkuihin. Talven aikana olin tilannut uuden teräsrunkoisen pyöränrungon, jonka ympärille olin rakentanut uuden retkipyöräni. Etukiekossa komeili nyt napadynamo, josta sain adapterin avulla ladattua kännykkäni ja muun elektroniikan. Yhtään paperikarttaa en pakannut mukaan. Kaikki navigointi hoitui kännykällä. Olin katsonut monta karttapistettä etukäteen (taistelupaikkoja), joissa pitäisi käydä, ja niihin suunnistaminen oli erinomaisen helppoa kännykän avulla. Ei muuta kuin edullista lentoa etsimään johonkin lähelle Ardennien metsää.

Kevät oli poikkeuksellisen kylmä Euroopassa. Pari viikkoa piti odotella ja pyöritellä ajatusta, kunnes päädyin luottamaan amerikkalaisten pitkäaikaisennusteisiin säästä, ja varasin sen mukaan lennon Pariisiin. Ennusteen mukaan Keski-Eurooppaan tuli lämpimämpi ajanjakso maaliskuun puolesta välistä aina huhtikuun puolelle saakka. Tämä riitti minulle. Varasin lennon, ja seuraavaksi olinkin Pariisin kaduilla fillarin kanssa.


Pyörä lähtökunnossa Suomessa. Lumi vielä maassa. Etu- ja takalaukut, ja niiden lisäksi takalaukkujen päällekiinnitettävä putkikassi. Etukiekossa napadynamo, jolla saa virran kännykkään ja etuvaloon. Kampina Shimanon XT-maastokammet ja muukin voimansiirto on samaa sarjaa. Kevyin välitys 24-36. Renkaina 47mm Schwalben Marathon Plus Tour. Pyörän paino täydessä varustuksessa oli noin 50 kiloa.

Ja hups. Yhtäkkiä olinkin Helsinki-Vantaa-lentokentällä matkalla kohti Keski-Euroopan metsiä.

Ranska:



Pariisin laskeuduttani löysin pyörälaukut lentokentän saapuvien matkatavaroiden hihnalta nopeasti, ja pienen odottelun jälkeen pyörälaatikkokin ilmestyi myös bulkkitavarahihnalle. Pyörälaatikko oli kiipeilypatjojen ympäröimänä. Paljon oli menijöitä Fontainebleaun bouldereille maaliskuussa.

Ajomatka Pariisin keskustan halki sujui todella mukavasti ja vauhdikkaasti. Pyörille oli merkitty omat väylät, ja autot antoivat tilaa tarvittaessa. Champs-Élyséetä ajaessa kohti riemukaarta ihmettelin, että miten tämä voi mennä näin sujuvasti? Autoja on paljon ja monella kaistalla, mutta hienosta täällä pyörälläkin mahtuu mukaan, eikä kukaan autoilija menetä hermojaan. Olihan siellä leveät jalkakäytävätkin, mutta niillä ajaminen oli ihan mahdotonta turistien valtavasta määrästä johtuen.

Ajoin Ranskassa kaksi ja puoli päivää. Ensimmäisenä päivänä saavuin puolen päivän jälkeen lentokentälle, josta ajoin pyöräni kasattuani 90 kilometrin matkan pohjoiseen lähelle Compiégnen kaupunkia. Toisen päivän etappi oli 146 kilometriä koillisen suuntaan Soissonin ja Laonin kautta. Kolmantena päivänä ajoin 168 kilometriä Montcornetin, Stonnen ja Sedanin taistelupaikkojen läpi, ja olin näiden jälkeen päässyt jo Belgian puolelle.

Matka Orlyn lentokentältä Pariisin halki kohti pohjoista.

Kokemus pyöräillä Pariisin halki oli todella mielyttävä yllätys. Pyörätiet olivat hyvät ja hienosti merkitty.

Mikä upea aloitus retkelleni. Sherman M4A3 yllätti minut heti ensimmäisillä kilometreilläni.


Pariisissa riitti innostuneita kyselijöitä pyöräretkestä, kun pysähdyin ottamaan kuvia.

Aamu sarastaa nuoressa tammimetsässä, ensimmäisessä leiripaikassani.



Tie halki keväisen tammimetsän.



Maailmansotien rauhansopimusten allekirjoituspaikasta löytyi legendaarinen Renault FT.

Tässä on sen rauhansopimusten allekirjoituspaikkana toimineen salonkivaunun paikka. Hitler räjäytti sen vaunun 1940, mutta sehän rakennettiin uudelleen sodan päätyttyä. Se sijaitsee nyt sisähallissa, johon pääsee vain pääsymaksua vastaan. Tässä historiallisessa paikassa riitti paljon luokkaretkeläisiä, kun olin siellä käymässä. Täältä Compiegnestä starttaa myös yksi pyöräilyn kevätklassikko Pariisi - Roubaix ajo.

Maastossa näkyvät rakenteet kertovat saapumisesta entiselle sotilasalueelle.

Hitlerin komentobunkkeri länsirintamalla. Wolfsschlucht II (Wolf Canyon). Hitler oli täällä vain yhden kerran.Se oli  Normandian maihin nousun jälkeen.

Portti oli kiinni, mutta ei lukossa.

Entisen vartiobunkkerin kivijalka.

Telttapaikan valinta pimeässä vaatii ensin hieman ympäristöön "tutustumista" kuuntelemalla ääniä, ja sitten luoda niiden perusteella käsitys maisemasta ja lähialueesta, ja arvioida telttapaikan sopivuus. Kuinka kaukana lähin koira haukkuu, missä näkyy talonvaloja, käveleekö ihmisiä pimeässä, peittääkö tuuli alleen mahdollisesti jotain varoittavia ääniä, onko viereinen pelto kynnetty/kylvetty.

Montcornetin taistelun muistomerkki. Täällä Charles De Gaullen johtama panssaridivisioona teki vastahyökkäyksen 17.5.1940 ja sai hetkellisesti saksalaiset perääntymään. Tämä oli ainut paikka, jossa ranskalaiset joukot tuloksellisesti hyökkäsi kevään 1940 aikana.


Kevään voi kokea kaikilla aisteilla.

Maaliskuu. Paljon peltotöitä kaikkialla.

Aamun utuinen keli.


Tilasin lounaan, sain makkaralautasen.

Pohjois-Ranskan halki kulkemani reitti antoi hyvin samanlaisen kuvan maasta, kuin aikaisemmin Etelä-Ranskan retkelläni. Piikkilanka-aitoja joka puolella. Metsä, pellot ja pihat aidattu. Reittini kulki nyt vain maatalousalueen halki. Maasto näyttää kartasta katsottuna tasaiselta, mutta se on koko ajan kumpuilevaa loputonta peltoa. Erittäin rauhallista ja hiljaista seutua, kun kulkee pienempiä teitä pitkin.


Sonnen taistelun jäännöksiä/muistomerkki.



AMX 13 90.

Sedanin ympäristön taistelumaastot jäävät taakse ja matka suuntaa kohti Bastognea Belgian puolelle.

Belgia:



Belgiassa reittini kulki halki Itä-Belgian, Ardennien ylänköalueen. Ja, kun ylänkö on muutama satametriä ylempänä ympäröivää aluetta, niin sadettahan siellä riittää. Koko matkan halki Belgian satoi vettä. Sateesta huolimatta tällä alueella pyörällä ajaminen oli erittäin hieno kokemus. Autoilijat olivat erittäin innostuneita pyöräretkeilijän näkemisestä ja sain kannustusta jatkuvasti. Tämä on todellakin pyöräilyhullumaa. Belgiassa ehkä helpoiten pääsisi pyörällä kulkemaan merkittyjä pyöräteitä pitkin, jotka on tehty vanhojen rautateiden päälle (ravel), mutta omat mielenkiinnon kohteet eivät oikein osuneet näille pyöräteille, joten ajoin paljon pieniä maanteitä.

Ajoin kolmena päivänä Belgiassa. Kolmantena päivänä olin jo Saksan puolella puolen päivän jälkeen. Toisen päivän lenkki oli 135 km ja 1800 nousumetriä. Ardennien alue on täynnä jyrkkiä nousuja ja laskuja, sadetta ja paljon kaunista metsää. Teillä on selvästi enemmän liikennettä kuin Ranskan maaseudulla. Jyrkät maastonmuodot ovat rajanneet tiet vain tietyille reiteille.


Heti rajan ylityksen jälkeen tuli vastaan lähes 20% nousu.

Belgiassa on omituinen tapa rakentaa taloja. Talot tehdään lähes valmiiksi ulkopäin, mutta jätetään pintakerros rakentamatta. Se tehdään 5-10 vuoden kuluttua valmiiksi. Talon rakenteet ja eristeet suojataan alumiinifolion näköiseen pakettiin. Tämä rakennustyyli vaikutti kyllä aivan järjettömältä täällä sateisella ylängöllä. Sain sen kuvan jutellessa paikallisten kanssa, että kyse on rakennuskustannuksien jakamisesta eri jaksoihin.

Maassa maan tavalla.



Taukopaikka sateen keskellä.

Bastogne. Ardennien taistelujen keskipiste.




Bastognessa sijaitseva Amerikkalaisten muistomerkki.

Bastognessa sijaitsee mielenkiintoinen sotamuseo.






Vanhoja taistelupoteroita Bastognen pohjoispuolella.

Matkamuistojen etsiminen kielletty.


Panzer V Panther.


Satoi vaakatasossa koko päivän. Tunnelma oli kuitenkin siedettävä, koska olin varannut tälle iltaa sisämajoituksen nuorisohostellista.


Illan kohokohta. Tiger II, King Tiger.


Halpa majoitus osoittautui todella hienoksi paikaksi. Olin majoittunut 8 hengen makuusaliin, jossa minun lisäksi ainut asiakas oli belgialainen pyöräilijä.

Noh, mehän pyöräilijät tultiin niin hyvin juttuun, että siirryttiin hostellin baarin puolelle.

Entinen rautatie, nykyinen pyörätie. Näitä riittää tässä maassa.
Ardennien alue oli mielenkiintoinen kokea. Nimenomaan kokea retkipyörällä. Ne loputtomat jyrkät ylämäet ja mutkaiset tiet. Lähdin katselemaan talven 1944-45 taistelupaikkoja, joita olin merkinnyt karttaan ennen matkalle lähtöäni. Matkan edetessä vesisateessa suoristin reittiäni ja jätin turhan pyörimisen pois. Ei huvittanut tässä mäkisessä maastossa, vesisateessa alkaa kiertelemään kaikkia entisiä poteroita. Tärkeimpänä oli kokemus/tuntemus tämän alueen luonnosta.


Viimeinen belgialainen metsä, ennen Saksaan siirtymistä.

Saksa:



Minulle tuttuakin tutumpi Saksa oli seuraavaksi edessä. Täällä mielenkiinto kohdistui Siegfried -puolustuslinjaan ja Hürtgenin metsäalueeseen. Näiden jälkeen suunnitelmissa oli vain kiertelyä ennestään tuntemattomissa maisemissa ja Mainzissa tuttavan luona vierailu. Saksan puolelle siirryttyä sade loppui, mutta myrskyisä tuuli alkoi puhaltamaan. Tein heti toisena Saksan ajopäivänä muutoksen ajoreittiin, ja lähdin ajamaan sivumyötätuuleen kohti Bonnia, ja kuljin Rein -jokea pitkin Mosel -joelle. Sieltä matka jatkui Saarbrückeniin ja Saksan suurimman yhtenäisen metsäalueen, Pfälzerwaldin, läpi takaisin Rein -joelle, josta suuntasin Mainziin.


Monschaun kylä. Ihmeellisesti tämä kylä säästyi tuholta, vaikka ympäröivissä metsissä taisteltiin tuhoisasti puoli vuotta talven 1944-45 aikana.


Täältä se löytyi. Siegfried -linjan etulinjan bunkkeri.


Panssarivaunueste (lohikäärmeen hampaat) nykyisellä laidunmaalla.

Kohti Eifelin kansallispuistoa.

Pysähdyin lounaalle.

Eifelin kansallispuistosto on periaatteessa vain järven ympäröimä metsä jyrkässä rinteessä.


Eifelin kansallispuistossa nauttimassa metsän äänistä.
 
Saksa on pyöräilyopasteiden mallimaa.

Tässä se on. Se kuuluisa Hürtgenin metsä. Tai osa siitä ainakin. Täällä käytiin talvella 1944-45 tuhoisia taisteluja amerikkalaisten ja saksalaisten välillä. Tällä pienellä alueella kuoli enemmän amerikkalaisia sotilaita kuin koko Normandian maihinnousussa. Euroopassa tämä Hürtgenin taistelu on melko tuntematon, mutta Amerikassa tämä tunnetaan erittäin hyvin. Minua vastaan tuli täällä kaksi eri amerikkalaista seuruetta, jotka olivat tutustumassa tähän taistelupaikkaan.


Hürtgenin metsän keskellä virtaa Kall -joki, joka kulkee laakson pohjalla. Sitä reunustaa todella jyrkät rinteet. Täällä taisteluissa valtaosa sotilaista kuoli tykistön ampumiin kranaatin sirpaleisiin. Koko alue on täynnä sirpaleita ja ammuksia edelleen. Jos täällä aikoo kaivaa tai rakentaa jotain tänä päivänä, niin ensin on kutsuttava armeijan pioneerit tutkimaan maaperä räjähteistä. Metsässä neuvotaan pysymään poluilla, koska miinoja on vielä löytämättä. Täällä käytettiin puukuorisia miinoja, joissa oli sisällä lasia. Joten niitä on mahdoton löytää metallinpaljastimilla.


Kall -joki.

Hürtgenin metsästä otin suunnan kohti Bonnia. Tietenkin metsien läpi.

Saksassa metsissä on kaikenlaisia suojia ja katoksia, joissa pystyy nukkumaan tarvittaessa, vaikka siihen niitä ole tarkoitettu. Niitä ei ole merkitty karttoihin, mutta metsissä kulkiessa niitä tulee paljon vastaan. Saksassa vaelluspolut muistuttaa suomalaista kapeaa metsäautotietä, joten niitä pitkin on mukava kulkea pyörällä.

Bonnissa löysin sopivan liikkeen varustetädennykseen (kaasupatruuna). Ostin vasta Saksassa polttoainetta keittimeen, koska Ranskassa ja Belgiassa oli vain sisäänpainettavia (ei kierteellä) kaasupatruunoita, ja itselläni käy keittimeen vain kierteelliset patruunat. Saksasta löytyi oikeat patruunat ja ostin samalla Primuksen adapterin tulevaisuuden varalle.

Leiripaikka Bonnin laitamilla jossain puistossa.

Aamiainen Rein -joen maisemissa sillan alla.


Rein -joen pyöräreitti on varmasti Euroopan suosituimpia. Se kulkee hienoissa maisemissa, se on tasainen ja palveluita on koko ajan saatavilla. Camping paikkojakin vaikutti olevan joka kylässä.

Koblenz.

Koblenzin keskustan läpi ajellessa taivaalle alkoi kertyä mustia pilviä. Silloin oli aika mennä sisälle syömään. Oli mukava katsella ikkkunan läpi hampurilainen kädessä, kun ihmisten sateenvarjot lentelivät, ja tori tyhjeni ukkoskuuron iskettyä päälle.

Mosel -joen pyöräreittiä.


Viiniviljelmiä.

Yöpalaksi Lidlen pannukakkuja.

Mosel -joelta nousu ylös jokilaaksosta oli aika rankka nousu.






Saksan pisin riippusilta. Geierlay.



Frankfurt-Hahn lentokenttä on entinen sotilastukikohta. Tämmöisiä hävittäjien suojia, hangaareja, siellä on vieläkin kymmeniä.



Telttapaikka aamulla.

Aamuruuhkassa kohti Saarbrückeniä.

Saarbrückenin alueelta löytyy valtavasti Siegfried -linjan bunkkereita ja rakennelmia.

 
Saar -joen pyörätietä.

Lounas Sweibrückenissä.



 
Leiripaikka Pfälzerwaldin luonnonpuistossa. Tammimetsä täynnä tikkojen koputusta.
 
Kohti länttä ja Rein -jokea.

Ennen Rein -joelle pääsyä vastaan tuli pikkukyliä, jotka näytti rakennustyyliltään olevan enemmänkin jostain Pohjois-Saksan alueelta kuin täältä Rheinland-Pfalz osavaltiosta.

Kevätsipuleita.

Viljelyspeltoa.
Jäin istumaan iltaa Rein -joen rantaan ja katselemaan jokilaivojen kulkua. Uusi hankintani reissulle, retkituoli, osoittautui todella mahtavaksi päivitykseksi ylöspäin retkeilyn mukavuusasteikolla. Painoa sillä on alle 1 kilogramma, joten ai ainakaan pyöräretkeilyssä sillä ole mitään merkitystä, mutta kuten mainitsin, se nostaa retkeilyn uudelle tasolle.

Jäin myös samaan paikkaan yöksi, ja jatkoin aamulla matkaa kohti Mainzia.



Pyörätie kulki Rein -joen tulvavallia pitkin.




Saavuin Mainziin lauantaina ja lähdettiin ystävän kanssa samantien viinitorille.

Yksi lasi viiniä.

Tarpeeksi, kun viiniä maistelee, niin ilta päättyy biljardipöydän ääreen.


Sunnuntaiajelua Frankfurtin läpi.




Autobahnin ylitys.

Ruokana koko matkalla toimi lähinnä erilaiset pasta-ateriat, johon kaadettiin kuumaa vettä. Paistinpannulla lämmittelin erilaisia pitsoja ja piiraita. Kokkaaminen oli helppoa ja halpaa.

Hiljainen mänty-tammimetsä tarjosi kauniin leiripaikan. Yöllä teltan luona kävi pieni villisika ja metsäkauris. Aamulla matkaan taas lähdettyäni metsäkauris oli edelleen muutaman kymmenen metrin päässä telttapaikasta ja ampaisi juoksuun. Ja tietenkin tämmösessä metsässä oli paljon mustarastaita. Niiden lehtikarikkeen tonkimisesta syntyneet äänet kuuluvat tähän maisemaan illan hämärtyessä ja pimeällä.

Suunta on nyt suoraan itään, kohti Prahaa.

Ruokatauolla. Läheisestä Lidlestä leipää ja tuorepastaa. Keittimellä vain vesi kiehumaan ja auringosta nauttimista hyvän ruuan kera.



Main -joen ylitys. Lautturina toimi norjalainen mies. Ylitys maksoi 2 euroa.


Auringon laskiessa leiriydyin pieneen tammimetsäsaarekkeeseen keskellä peltoja.




 
Seuraavan aamun ohjelmana oli tutustuminen Luftwaffen entiseen harjoituspommitusalueeseen. Tänne kävi tiputtamassa betonisia pommeja Stuka -syöksypommituskoneet. Alue oli pienen mäen päälle, ja koko laki oli täynnä tämmöisiä betonipommikasoja.

Tämmöinen tuli taivaalta alas Stuka -koneen ohjaaman.


Leiripaikka Main -joen rannassa. Viimeinen yö Saksassa.






Aamulla kohti Tsekinmaata. Tämä nousu oli jyrkin merkitty nousu matkani aikana. Sekin nousi ajamalla ylös, mutta ei tätä olisi kovin paljon pidemmälle pystynyt nousemaan.

 

Kohti viimeisiä mäkiä ja sitten lasku rajan yli Tsekkiin.

Tsekki:



Uusi pyöräilymaa itselleni. Heti rajan ylityksen jälkeen ei mikään oikein suuresti muuttunut. Läheiseen Chebin kaupunkiin meni oikein pyörätiekin. Mutta kaupungista poistuessa itäänpäin alkoi näyttämään erilaiselta. Saksalainen järjestys, puhtaus ja organisointi olivat poissa. Oli tosi iso kontrasti saapua Tsekkeihin juuri Saksasta. Täällä makasi oluttölkkejä kaikki ojat täynnä, pesukoneita, autonrenkaita yms. Täällä muuttui matkantekoni. Huomasin nyt katselevani koko ajan ympärilleni ja ihmetteleväni kaikkea ympärillä. Pieniä yksityiskohtia ja isompia asioita. Pyöräillessä läntisessä Euroopassa kaikissa maissa asutus- ja maaseutumaisemat ovat melko homogeenisiä. Saapuessa Tsekkiin kaikki muuttui. Nyt näkyi paljon uutta ja erilaista.

Evästauko puistossa Chebissä.

Kannan aina mukanani yhtä-kahta vara-ateriaa, siltä varalta, että ruokapaikkaa/kauppaa ei tulekaan vastaan ennen iltaa. Tai oikeastaan siltä varalta, että väsyneenä ei tarvitsis lähteä enää tekemään ylimääräistä mutkaa kohti kauppaa, vaan pystyy menemään vaikka samantien nukkumaan. Nyt päätin syödä mukana kuljettamani kuivamuonan pois.

Chebin värikästä maisemaa.

Pyörätie alkoi tästä, ja päättyi parin sadan metrin päähän. Koko pyörätien pätkä oli keskellä ei mitään. Tälläset asiat herättää paljon ajatuksia matkatessa Tsekissä.

Pienempien teiden laatu oli tätä luokkaa. Pyörällä tälläistä ajoi ihan mukavasti, mutta autot kulki kuin perunapellolla.


Sokolov. Kaupunkikuvasta tulee lähinnä mieleen Venäjä.



Betonista pyörätietä.


Siinä missä kaupungit saattaa muistuttaa ulkonältään Venäjää, niin luonto taas vaikuttaa vapaammalta kuin lännessä. Ei ole aitoja, ei tiukkoja rajoja viljelysmaan ja metsän välillä, ei ojitettuja suoria teitä halki metsien.

Karlovy Vary.

Halpa majoitus Karlovy Varyssa. Ei tietokoneita, vain kaksi naista hoitamassa sisäänkirjautumisen. Paljon papereita ja allekirjoituksia, ei sanaakaan englantia.

Tämmöisen huoneen sain 9 eurolla.

Hotelli/hostelli/asuntola (mikä lie) muistutti enemmänkin jotain hylättyä kerrostaloa.

Kaupunkiin saapuminen oli valtava kontrasti ympäröivän maaseudun rähjäisen olemuksen jälkeen.

Karlovy Vary on värikäs vanha kaupunki. Täällä asuu paljon venäläisiä uusrikkaita. Sen kyllä huomaa katukuvassa. Osa hinnoista on ilmoitettu ruplissa ja monella on Adidaksen verkkapuku päällä. Tsekkiläiset kutsuvat tätä kaupunkia pikku-venäjäksi. Katusoittajat, joita kuulin kävellessä keskustassa, soittivat vain venäläisiä klassikkoiskelmiä: Moskovan valot, Volgan lautturi, Kulkukauppias yms.


Kaupunki on tunnettu kylpylöistä ja parantavasta rikkipitoisesta vedestä, jota nousee maasta. Turistit jonottivat nähin vesilähteisiin juomaan tätä vettä.


Viimeinen ajopäivä ja edessä oli 140 kilometriä Prahaan.


Ajoin kaksi tuntia jonkilaisen sotilasalueen läpi. Ei oikein tullut selväksi saako tästä mennä vai ei, mutta ajoin silti.

Tällä sotilasalueeksi kartalla merkityllä alueella ei ollut oikein mitään. Kaksi isoa mäkeä kiipesin, ja ei näkynyt rakennuksia tai ihmisiä kahteen tuntiin. Metsäkin oli lähinnä pusikkoa vain. Tie muistutti asfaltin ja hiekkatien välimuotoa.


Alueen itäreunalla näin jotain tornimaisia rakennuksia ja armeijan ajoneuvoja.

Sotilasalueen päätyttyä alkoi taas viljelysmaat.




Humalan viljelyspeltoja.

Ajoin muutaman kilometrin isoa tietä pitkin (E48, 6-tie). Todella järkyttävä liikenne ja kapea tie.

Pienempiä teitä pitkin kohti Prahaa.

Viimeinen evästauko luonnonhelmassa. Lämmin oli parikymmentä astetta.
Prahan lähestymisen alkoi huomata jo 40 kilometrin pästä varsinaista kaupunkia. Liikenne kasvoi pienemmilläkin teillä. En nähnyt paikallisten ajavan pyörillä. Kenenkään pihassa ei näkynyt pyöriä. Täällä ei ollut pyöräteitä. Autot ajavat kovaa huonokuntoisilla teillä. Ei vaikuta kovin mukavalta pyöräilymaalta, mutta kyllä Tsekissä on kiva ajaa, jos vain pysyy pienemmillä teillä. Prahaa lähestyessä aloin saada paljon tööttäyksiä ja keskisormia, kun autot joutuivat hidastamaan vauhtiaan minua ohittaessa kapeilla, mutkaisilla teillä. Naureskelin itsekseni, että missähän minun sitten pitäisi ajaa, kun ei ole pyöräilijöille, eikä kävelijöille omia väyliä.

Olin tutkinut pyöräilijöille suunnatusta Strava -ohjelmasta, missä paikalliset pyöräilijät käyvät lenkillä Prahan aluella, ja etsin noita reittejä lähestyessä kaupunkia. Keskustaan pääsin melko mukavasti, mutta itse keskustan alueella pyöräily on melko stressaavaa. Pitää ajaa autojen seassa, koska mitään pyöräteitä ei ole. Ja saavuin sinne sopivasti iltapäivän ruuhka-aikaan, joten tilanne vaikutti lähinnä kaaokselta.

Prahassa.

Kevät oli täällä jo pitkällä.
Päätin lopettaa kevätretkeni tänne Prahaan. Sääennuste lupasi erittäin kylmää ilmavirtaa pohjoisesta, ja talvi oli tulossa takaisin huhtikuussa. Päätin, että jatkan matkaa joskus toisten ja palaan Helsinkiin lentokoneella. Noin 2000 kilometriä tuli ajettua pariin viikkoon. Mieleenpainuvia hetkiä erilaisissa metsissä, ja paljon uusia paikkoja tuli nähtyä. Keväällä saa liikkua yksin monessa paikassa. Ympärillä useasti on vain hiljaisuus, tai etäältä kuuluvat ihmistoiminnan kaukaiset äänet. Luontokohteista syntyy ihan eri kuva, kuin lomakauden matkoista samoihin paikkoihin. Tämä tuntui luontoretkeltä, vaikka kuljin Manner-Euroopan tiheimmillä asutusalueilla.

Uusista välineistä retkituoli ja polkupyörän napadynamo (+ Igaro D1 -muunnin) olivat loistavat hankinnat. Retkielämä tuli todella paljon helpommaksi ja mukavaksi. Kännykän (iPhone 7 Plus) akku pysyi koko ajan hyvässä virrassa. Pieni ongelma oli latauksessa heti alussa, kun huomasin, että akku ei lataudu kuin Applen alkuperäispiuhalla. Olin ottanut jonkun piraattipiuhan mukaan, joten piti käydä ostamassa alkuperäinen johto. Muita teknisiä ongelmia matkalla ei ollut. Ajattelin palata Prahaan lähiaikoina, ja jatkaa matkaa sieltä eteenpäin.


Sunnuntai-ilta tutustuessa paikalliseen kulttuuriin.


Sotamuseon ovea vartio T-34/85.

Tänne Prahan kukkuloille päättyi kevätretki.

Paikallisesta pyöräliikkeestä sain laatikon pyörän pakkamiseen lentokoneeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti