perjantai 4. elokuuta 2017

Pyöräretki München - Barcelona (Osa 2/2 Geneve - Barcelona)


Jatkan siitä mihin jäin edellisessä matkakertomuksessani, eli Genevenjärven rannalta eteenpäin aina matkan päätepisteeseen, Barcelonaan, asti. Tämä osuus oli täysin erilainen kuin ensimmäinen Münhen - Geneve pätkä. Nyt olivat kovat nousut takana ja sää muuttunut helteiseksi.

Ajoin Genevenjärven etelänpuoleista rantatietä pitkin kohti Geneveä. Tiellä liikenne oli aika rauhallista, ja järven eteläpuoleinen alue on Ranskaa. Se oli mukavaa varsinkin hintatason kannalta Sveitsiin verrattuna. Vietin Thonon-les-Bains kaupungin lähellä olevalla leirintäalueella kaksi yötä. Lähinnä vain odotellen torstaita, jolloin siirtyisin Geneveen, jossa minulla oli hotelli varattuna kolmeksi yöksi. Ennen Thonon-les-Bains kaupunkia on Evian-les-Bains, kun saapuu idästäpäin. Ja kyllä, tämä on se Evian. Täältä tulevat ne kuuluisat Evian pullovedet. Ja kuinkas sattuikaan: Evianissa oli ensimmäinen kerta matkallani, kun maistoin hanavedessä kloorinmaun. Tiedä sitten mistä hanasta ne pullot täytetään.

Iltapäivä Genevenjärven rannalla rentoutuessa.


Genevessä levättyäni, lähdin matkaan kohti etelään. Ensimmäinen määränpää oli Chamberyn lähellä oleva pieni Chignin kylä. Siellä asui vanha tuttavani, jonka luona oli sohvamajoitus tiedossa. Sohva oli hyvä, loiva askel hotelliöiden jälkeen kohti telttaelämää. Maasto oli kumpuilevaa ja pieniä mäkiä täynnä, mutta vain lyhyitä mäkiä. Lämmintä riitti 30 celciusasteen verran. Nestettä piti juoda paljon, vaikka ajovauhti oli verkkaista. Ajo sujui kuitenkin hyvin koko sunnuntaipäivän, ja lopulta saavuin Chigniin kuuden maissa iltapäivällä.

Tie kohti Chamberya

Chignin.

Viiniviljelmiä vierivieressä. Nyt olen oikeassa paikassa.

Tuttuja tavatessa ilo nousee esille.


Seuraavan päivän etappina oli Grenoble, ja sieltä polkien kohti länttä, Valenceen päin niin pitkälle kuin pyörä vie. En aivan Valenceen asti matkannut, vaan jäin 40 km ennen sitä yhdelle campingpaikalle. Grenoblessa pysähdyin vain syömään hampurilaisen, ja siinä syödessä todistin samalla, kun joku varasti jonkun pyörälaukun ravintolan viereisestä pyörätelineestä. Omistaja huomasi liian myöhään, ja itsekin tajusin koko tilanteen vasta jälkikäteen. Ei pelkästään tästä välikohtauksesta johtuen, mutta Grenoblessa tunsin ensimmäisen kerran matkallani, että turvattomuus katsoi nyt minua silmästä silmään. Saapuessani keskustan hampurilaisravintolaan huomasin seurailevat katseet kaduilla. Jotenkin sen vain vaistoaa, milloin vastapuolella katua seisoskelevat ihmiset eivät ole kiinnostuneet esittää kysymyksiä sinulle pyöräretkeilyn tarjoamasta mahdollisuudesta laajentaa omaa maailmankuvaa, vaan heillä olisi ehkä esittää minulle elämän mustempi elementti.

Matkani jatkui Grenoblesta poispäin todella kaunista pyörätietä pitkin. Tämä oli tietyllä tapaa koko matkani viimeinen päivä vihreän luonnon vaihtelevassa runsaudessa. Rhone -jokilaaksosta eteläänpäin ympäröivä luonto muuttui aina vain enemmän ja enemmän pystyyn kuivuuneeksi, hiekanväriseksi pensaikoksi.

Rhone-Alpes.

Yö tuttuun tapaan leirintäalueella.

Kolmas ajopäivä alkoi läheltä Saint-Nazaire-en-Royansia campingistä. Olin laittanut edellisenä päivänä merkille, että tänään olisi kova myötätuuli kohti etelää. Ajoinkin tänä päivänä lähes 25km/h keskinopeudella Bagnols-sur-Ceze kaupunkiin 150 km, joka on enää reilun 100 km päässä Välimerestä. Täältä löytyi useampi campingalue, jotka olivat jo lähes tyhjiä elokuun 30.päivänä. Sesonkiaika oli ohi.



Seuraavana päämääränä oli matka Montpellierin edustalle Välimeren rannalle. Nyt oli tuuli kääntynyt vastaiseksi. Lämpöä riitti +38 astetta, ja vastatuuli ei tuntunut viilentävän yhtään vaan päinvastoin. Oli ehkä matkani raskain 100 km kuumuuden ja vastatuulen takia. Yövyin Le Grande-Mottessa ja sieltä ajoin meren rantaa myötäillen mm. mahtavaa Rhonen kanavan huoltotietä pitkin Narbonnen lähistölle. Sieltä jatkoin seuraavana päivänä Pyreneiden juurelle, jossa yövyin ja valmistauduin Espanjaan siirtymiseen.

Saint-Nazaire.

Silta yli Rhone-joen.

Rhone-jokilaaksoa.



Koska kuumuus iltapäivällä oli melkein liikaa pyöräilyyn, niin lähdin viimeisen viikon aikana ajamaan joka aamu hyvin aikasin. Kello viisi aamulla on myös hyvin rauhallista tiellä.


Pond du Gard. Osa roomalaisten rakennuttamaa akveduktia. Rakennettu 1. vuosisadan alkupuolella. Tätä vesikanavaa pitkin virtasi aikanaan 200 miljoonaa litraa vettä päivittäin. Vuosia sitten selaillessa Google Mapsia, ja sieltä katsellessa kuvia eri kartta-alueilta, tämä nähtävyys osui silmään täältä Nimesin ja Avignonin lähistöltä. Tämä täytyi nähdä joskus ajattelin. Ja tässä minä sitten olin: Elokuun viimeinen pävä, auringonnousun aikaan, yksin syömässä kaurapuuroa retkikeittimellä kokattuna.




Kuin kuumailmapuhaltimella olisi koko päivä puhallettu päin näköä. +38 celcius astetta ja  napakka vastatuuli.

Siinä se on. 1500 km ajettu ja Välimerellä.

Saavutin meren Le Grau-du-Roissa, lähellä Montpellieriä. Tunnelma läpi katon.

Iltapala teltan luona. Pastaa kiehuu, nakit ja juusto odottaa kattilaan pääsyä. Kyytipojaksi helpostijuotava Merlot. Huomaa matkamuisto Sveitsistä.


Rhone -joen kanavatie. Molemmilla puolin pelkkää merta. Kartalla tätä ei välttämättä ole, mutta ilmakuvista tämän näkee. Pölyinen hiekkatie keskellä merta.




Päivä päättyi Pyreneiden maisemiin. Kierrän pääasiassa vuoret rantaa pitkin kiemurrellen. Muutama pikku nousu osuu sinnekin reitille.

Matkaa oli jäljellä enää kaksi ajopäivää. Siirryin toiseksi viimeisenä päivänä Espanjan puolelle Pyreneiden vuoriston ylittäen aivan Välimeren rantaa pitkin seuraillen, Gironan halki ja sieltä suoraan takasin meren rantaan. Tämä taisi olla reissun pisin ajopäivä, 155 km. Kuumuus ja vastatuuli jälleen seurani, mutta mäkisessä maastossa Ranskan ja Espanjan rajalla, oli hienot välimerelliset maisemat. Turkoosia merta, kalliota ja kiemurtelevaa autotietä. Laitoin merkille, että Espanjan puolelle siirtymisen jälkeen maantien pientareella alkoi olla paljon enemmän roskaa, lasia, ruuveja, yms. kuin muualla aikaisemmin.

Aamulla kohti etelää.





Girona.

Takaisin merenrannalla. Leirintäalueet olivat tyhjiä syyskuussa. Täällä Costa Bravan aluella Cataloniassa hintataso selvästi pomppas ylöspäin. Tästä telttapaikasta paikan pitäjä pyysi 25 euroa yöltä. Sanoin, että on vain 15 euroa varattu tämän päivän yöpymiseen. Sain telttapaikan.
 
Pyöräretken viimeisen illan maisema. Kävin uimassa ja kävelemässä rannalla, ja mietin, että huomenna matka päättyy.


Viimeinen ajopäivä. 60 kilometriä. Sitten olen Barcelonassa. Päivä oli sunnuntai ja lähtöpaikassani oli joku triathlonkilpailu menossa. Matkallani huomasin niopeasti, että oma reittini oli myös osa kilpailureittiä. Oli hieno kokeilla kisailla 50 kiloisella retkipyörällä triathlonisteja vastaan. Suoralla ja alamäessä menivät karkuun, mutta pienessä ylämäessä tiputin yhden. Tämän jälkeen ajauduin pidemmän-linjan-ketjunpyörittäjien yhteislenkkiporukkaan, joka oli matkalla Barcelonaan. Tämähän sopi mainiosti itselleni. Ei tarvinut navigoida, vaan seurata paikallisia kokeneita maantiekuskeja. Viimeinen päivä oli isoa, välillä ruuhkaistakin, tietä pitkin ajelua Barcelonan keskustaan. Itse keskusta-alue, missä liikuin, oli melko hiljainen sunnuntaina, mutta keskustan ulkopuoliset alueet olivat täynnä autoja. Ihmiset matkustivat rannoille.

Matkani päättyi Barcelonan vanhankeskustan alueella sijaitsevan hostellin etuovelle. Tuntuu kuin olisin vasta aloittanut matkan. Oli vaikea pysähtyä. Mutta tämä oli tämän kerran reissu. Puolen vuoden päästä mieli teki jo uudelle retkelle.

Triathlonkisassa mukana peesissä.

Paikalliset herrasmiehet saattelivat minut Barcelonaan.

Barcelonan pyörätie.

Siinä se on! Barcelonan hiekkarannat!

Syrjäinen kuja Barcelonassa. Hotellin ovi selän takanani. Viimeinen kuva osoittaa kohdan, jossa matka päättyi ja kokemukset alkavat muuttumaan muistoiksi. 27 päivää ja 2009,4 km.

Saapua täysin uuteen paikkaan, ajaa tuntematonta tietä eteenpäin antaa jännittävän tunteen sisälleni. Se on se seikkailun sensaatio. Näin montaa kaunista maisemaa, tapasin monta mielenkiintoista ihmistä, mutta koin myös uupumusta, pelkoa ja yksinäisyyttä.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Igaro D1

 

Nyt loppu akkujen kantaminen mukana pyöräretkillä. Tajusin vihdoin, että napadynamosta saa virtaa kaikkeen tarvitsemaan elektroniikkaan. Ostin markkinoiden tehokkaimman USB -muuntimen omaan Shimano DH-3N31 napadynamoon. Koeajeluiden jälkeen näyttäisi siltä, että markkinapuheet tästä laitteesta pitävät paikkaansa.

Laitteen teoreettinen sähköteho uusimmassa versiossa on 15w (5V 3A). Kokeilin käytännössä Iphone 7 Plus puhelimella, kuinka hyvin se saa ladattua sitä. Laitoin Bluetoothin päälle ja käytin samalla Strava -sovellusta, joka käyttää GPS -paikannusta. Noin 4 km matkalla akku latautui 29% --> 34%, ja keskiajonopeus oli 12-13 km/h. Aivan mahtava latausteho.

Kokeilin aikaisemmin paljon halvempaa Tigra Sportin Powerconverter -muunninta. Siinä teoreettinen teho ei ollut kuin 2,5w (5V 500 mA). Se ei pystynyt lataamaan Iphone 7 Plussan akkua ollenkaan ajon aikana.

Pieni, vedenpitävä ja titaania. Koko systeemi painaa vain 48 grammaa.



Iphone 7 Plus. Bluetooth ja GPS päällä. 4 km ajattua matkaa ja akku latautui 5 %.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Uusi retkipyörä


Uusi ajokki uusiin seikkailuihin. Ajatus uuden matkapyörän rakentamisesta syntyi viime pyörämatkalla, kun tuntui, että silloin käytössä ollut pyöränrunko alkoi antamaan periksi kovan painolastin kanssa mäkiä survotessa ylöspäin. Kaikki omat pyörät ovat aikalailla kilpapyöriä, eikä näin ollen varatosta ole löytynyt hyvää vaihtoehtoa retkikunta-hengessä tehtävään pyörämatkailuun. Nyt ostin pitkäikäisen, monikäyttöisen rungon, josta saa rakennettua monen erityylisen pyörän. Kriteereinä pyöränrungon valinnassa olivat teräsrunko ja mahdollisuus käyttää leveitä renkaita.

Surly Cross-Check -teräsrungon lisäksi uutta ovat satula ja kiekot. Etukiekkoon vielä lisäksi valitsin napadynamon. Tarkoitus olisi latailla kännykkää matkan aikana, jolloin ei tarvitsisi kantaa mukana lisäakkuja, eikä miettiä latauspaikkoja matkanvarrelta. Pyörässä on nyt kiinni entisestä matkafillarista osat + muita maastopyöräosia mitä nurkista löytyi. Pientä säätöä varmaan tulee ohjaustangon kanssa. Lähinnä ohjaustangon mallista ja sen asennuskorkeudesta. Viime reissulla perhostanko ei paljon normaalia käyrätankoa enempää itselle ajo-otteita tarjonnut. Ehkä johtuu vain omista tottumuksista. Nyt kuvissa näkyvässä setupissa ajoasento on melko pysty ja mukava ajella kaupungissa.





Pyörässä on nyt 29x2.1 renkaat. Niillä on mukava ajella talvella kaupungissa. Pidemmälle matkalle alle valikoituu jotkut paremmin rullaavammat ja pistosuojatut versiot. Riippuen tietysti matkareitistä. Tässä Surly Cross-Check -rungossa on loistavat kiinnityspisteet edessä ja takana. Nyt ei tarvitse enää viritellä klemmareilla tarakoita kiinni pyöränrunkoon. Muutenkin koko runko on tehty niin monikäyttöiseksi, että tästä saa monenlaista fillaria rakennettua, jos tarve vaatii. Jotkut ajelevat tällä rungolla työmatkoja, ja jotkut ajelevat mantereiden halki. En tiedä tarkalleen koska lähden pyörän kanssa seuraavan kerran pidemmälle reissulle ajelemaan, mutta jatkan katselua ikkunasta ulos ja odotan hetkeä, jolloin tuulet kutsuvat miestä.