maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kevätretki Rukajärventielle


Kävimme tutustumassa Rukajärventien maastoihin vuoden viimeisillä talvikeleillä. Viikko ennen pääsiäistä oli varmasti viimeinen hetki ennen kelirikkoa Pohjois-Karjalan metsäautoteillä, ja hankikin kantoi suksea hyvin aamupäivästä. Alunperin oli tarkoitus tehdä pitempi retki Cajanderin aarniometsä alueella, mutta oma sairastuminen paria päivää ennen lähtöä muutti suunnitelmat kevyemmäksi kulttuuri- ja sotahistorialliseksi tutkimusmatkaksi alueelle.

Rukajärventie alkaa Nurmijärven kylältä Lieksasta, ja jatkuu pitkälle Venäjänpuolelle.


Panssarivaunuesteitä.

Talvisodassa Neuvostoliiton eteneminen pysäytettiin tähän linjaan. Jatkosodassa rintamalinja sijaitsi parisataa kilometriä idempänä.
Infotauluja oli monessa paikkaa.
 

Iso-Änäkäis -järven ympäri kulkee merkitty retkeilyreitti.


Lisää panssarivaunuesteitä metsässä.



Iso-Änäkäisen päässä sijaitsee laavu.

Iso-Änäkäiseen on istutettu kirjolohta. Joten kalastajia riittää, ja tulipaikat on hyvin huollettuja.



Yövyttiin Iso-Änäkäisen luona olevassa kodassa. Muuten oli hienot puitteet yöpymiseen, mutta tulta siellä ei voinut kovin pitkälle yöhön pitää, koska se savutti sisälle erittäin voimakkaasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti