Häikäisevä aurinko upottaa hehkunsa tulvaan heti aamusta. Pakkaan kanootin auton takakonttiin. Maantiellä ei ole ketään muita kello kuusi sunnuntaiaamulla. Tien, taivaan ja ajatusten tyhjä äärettömyys. Jokainen nukuttu yö vie lähemmäksi uusia seikkailuja.
Minua kosketti perämies Henryn lojaalisuus lähteä näin aikaisin aamusta tutkimusmatkalle. Sellaisia miehiä on harvassa, vain yksi tuhannesta. Matka halki Pielisjoen odotti uhmakkaita seikkailijoita. Joensuusta oppaaksi hankittu paikallinen intiaani, Mikko, osoittautui täydelliseksi virheeksi. Lähtöpaikan etsiminen oli kuin nuoralla kävelemistä side silmillä, auton tuulilasiin saatiin pikavoitto ja lopuksi vielä opas neuvoi meidät ruokapaikkaan, joka oli jo purettu. Tässä ilmapiirissä oli vaikea selviytyä tekemättä laskuvirheitä.
Joella oli hiljaista. Yksi ainoa laiva tuli vastaan. Väylä on leveä ja suora. Virta on hidas ja metsäiset rannat lipuvat verkkaan ohitse. Mutta eteenpäin oli päästävä. Ilma oli lämmintä ja aurinko paahtoi miehet pronssiksi. Mikään ei tuntunut iloisemmalta ja rauhallisemmalta kuin lipuminen veden päällä.
Kello kolmen herätys aamulla vakavoitti yleensä niin sekavan puheliaan perämiehen. Joen raskas, kostea yöllinen ilma odotti tyynenä, hohtavana. Hiljaisuus sulkeutui ympärillemme niin kuin meri sukeltajan ylitse. Käänsimme katseen kohti etelää, missä joensuu valoisana hohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti