Kesän aikana olen huomannut, että Kebnekaise -hakusanalla tullaan monta kertaa joka viikko blogiini. Tämä ilmeisesti johtuu retkeilykauden parhaasta ajankohdasta näin kesällä. Oma Kebnekaise -reissukertomus ei ollut kuin talvelta, joten ajattelin pistää tähän vuonna 2008 tehdyn kesäreissun kuvia ja vähän juttua reitistä Kebnekaisen huipulle (västra ledenin kautta). Jospa tämä innostaisi jonkun lähtemään retkelle, tai helpottaisi sen suunnittelua.
Elokuun puolessa välin 2008 käytiin kaverin kanssa patikoimassa Kebnekaisen huipulle. Autolla Kiirunaan, sieltä käännyimme Nikkaluoktaan menevälle tielle, ja se tie ajettiin niin pitkälle, kunnes se loppui.
Olimme illalla Nikkaluoktassa ja lähdimme patikoimaan parin tunnin verran polkua eteenpäin Kebnekaiselle päin.
Yön yli nukuttua, lähdimme kohti Laddujärven alkupäätä, jossa oli tarjolla venekyyti järven toiseen päähän, maksua vastaan tietenkin. Kyyti maksettiin veneen rahastajalle (silloin 150 kruunua). Vaelluspolku kohti Kebneä jatkuu järven kohdalla sen pohjoispuolella tunturikoivikossa tasaista maastoa pitkin.
Laddujärven jälkeen polku lähtee nousemaan ylöspäin ja vähän ajan päästä alkaa laakso avautua eteen, jossa on Kebnekaisen tunturimaja. Puuraja ulottuu aikalailla tunturimajalle asti.
Tarfalalaaksosta tulevan joen ylitys onnistuu siltaa pitkin. Polku ohjautuu suoraan sillalle. Sillan luota lähtee myös polku Tarfalaan, pohjoiseen.
Pistettiin majoitus pystyyn tunturimajan luona, syötiin ja käytiin lähialueella illan aikana samoilemassa.
Tunturimaja nähtynä lännestä itään. Laaksosta virtaavat vedet laskevat Laddujärveen, joka on jo jäänyt ylhäällä, keskellä olevan mäen taakse.
Aamulla sitten lähdimme jatkamaan matkaa laakson päähän, josta pääsee nousemana läntistäreittiä pitkin Kebnekaiselle.
Sen jälkeen reitti jatkui kiviseen ylämäkeen, yhteen laskuun ja taas ylämäkeen. Niiden jälkeen tulikin Kebnekaisen luminenhuippu vastaan. Huippu oli pilvessä ja näkyvyys melko rajallinen. Reitin loppupään rinteet on muistuttaa sorakasalla kiipeilemistä. Huippu oli melko jäinen, mutta kyllä sinne pääsi ilman rautoja kengissä, toki mukana ne oli ja hakutkin. Aika paljon porukkaa oli tulossa ja menossa huipulla elokuun puolessa välissäkin.
Paluumatka Nikkaluoktaan menikin sitten vesisateen merkeissä. Huipulla taidettiin käydä tunturimajalta käsin noin 7 tunnissa. Paluumatka Nikkaluoktaan olikin alamäkeä koko matka. Meni aika rivakasti verrattuna tulomatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti